torstai 28. tammikuuta 2016

Hampaanpoistossa ja pentukurssilla

Tiistaina käytin Fionan eläinlääkärissä kulmahampaiden poistossa. Reissu sujui todella hyvin. Kun menimme Fionaa hakemaan neito olikin jo herännyt ja lääkäri kantoi Fionan odotusaulaan luoksemme. Saimme lääkkeet mukaan ja mukamas virkeän neidin :D Olihan toinen hieman ressukan näköinen veret suupielissä ja tokkurassa. Autoon päästessä Fiona laittoi samantien uudelleen nukkumaan. Kotona ilta menikin Fionalla nukkuessa. Mitä nyt välillä yritti nousta innokkaana seisomaan siinä onnistumatta... haki hieman tukea seinistä :D Illasta Fiona jo virkostui ja sain annettua iltaruuan joka maistui paremmin kuin hyvin.

Fiona unilääkkeen saaneena nukahti syliini <3


Toipilas <3


Kävimme eilen Fionan kanssa taas Rallyhaukuilla agi/toko kurssilla. Ilma oli niin ihanan lämmin, että päätimme kävellä hallille. Kurssilla oli taas todella mukavaa ja Fionakin näytti nauttivan. Tällä kertaa harjoittelimme tokossa paikallaan pysymistä istuen ja maaten. Istuen Fiona malttoi melko hyvin pysyä paikallaan vaikka otin askeleita vierellä, mutta maahanmeno ja siellä pysyminen oli haastavampaa. Maahanmenoa olemmekin todella vähän vasta harjoitelleet. Agilityssä harjoittelimme kokonaisen putken läpimenoa. Viimeksi putki oli lyhyenä kasassa. Fiona uskalsi heti mennä putkeen ja juoksi luokseni täysin tyynenä :) Sitten otimme mukaan myös esteen (maassa) ja nämä täytyi suorittaa peräkkäin. Fiona otti ohjeeni hienosti vastaan ja sain neidon ohjattua putkesta suoraan esteelle :D Tämän jälkeen kokeilimme vielä 90 asteen kulmassa putkea ja sekin luonnistui todella hyvin. Kaikilla meni todella mainiosti ja ryhmämme saikin rutkasti kehuja. Koska kaikilla meni niin loistavasti kokeilimme U putkesta menoa ja sekin meni todella hyvin. Tässä kohtaa täytyi jo enemmän houkutella Fionaa, mutta todella äkkiä hoksasi jujun :D Kotiläksyjäkin saimme toko puolelta ja niitä tässä koitamme viikon aikana harjoitella.

Ilmat ovat hellineet meitä ja joka päivä on päästy kunnon lenkeille nauttimaan ulkoilmasta. Tänään innostuin lenkin jälkeen kotipihalla räpsäseen muutaman kuvankin. Virtaa koirilla näytti riittävän tunnin lenkin jälkeenkin :D

Ringa katselee Fionan menoa...

...ja Fiona vuorostaan katselee Ringan menoa

"Susi" jahtaa "kettua" :D

Fionan hieno loikka :D

Ja tässä sama edestäpäin :D

<3

Ringakin "hieman" villiintyi :D

<3

Fiona kävi tuuppaamassa Ringaa ja sitten pinkoo täysillä karkuun :)

Menoa ja meininkiä :D


Ringan lepohetki <3

Tällä ei ihan heti akku loppu :D

Ringa hymyilee tyytyväisenä :)

Samoin Fiona :)


Hienoja nuo Fionan loikat :D


:)

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Öissä Töissä :)

Fiona pääsi viime viikon perjantaina ensimmäistä kertaa tutustumaan yötöihin mukaani :) Uskalsin ottaa Fionan matkaan kun neiti alkaa pikkuhiljaa oivaltamaan sisäsiisteyden. Perjantaina Fiona täyttikin jo 5 kuukautta <3 Aika rientää kyllä hirveää vauhtia. Noh kuitenkin elikkäs päätin ottaa Fionan perjantaina mukaan tutustumaan työntekoon. Aluksi Fiona tietenkin nuuski kovasti joka paikan läpi. Fiona kulki mukanani jokaisella kierrolla katsomassa onko vanhuksilla kaikki hyvin. Muutama vanhus sattui olemaan hereillä ja Fiona sai rutkasti silitityksiä ja kehuja :D Fiona teki hienosti kaikki tarpeet pihalle yön aikana. Meillä on onneksi työpaikalla aidattu piha missä neito sai rauhassa tutkiskella ympäristöä. Saimme myös rauhassa alkuillasta harjoitella temppuja :D Opettelimme mm. seisomista, maahan menoa, ryömimistä, kierimistä ja leikimme Fionan leluilla. Touhuilujen jälkeen unikin maistui <3

Tuli niin väsy ettei jaksanu ees luuta pureskella :D

Fiona loppuyöstä jo melko velttona :D

Perjantai sujui Fionan kanssa niin hyvin, että päätin ottaa lauantaina molemmat koirat seuraksi yöhön. Ringallehan paikka onkin jo tuttu. Neidot pistivät melko rallin heti päälle kun töihin tultiin ja hetken mietinkin, että oliko virhe ottaa molemmat mukaan :D Päästin koirat pihalle purkamaan enimmät intonsa ja sisälle tultaessa jo oltiinkin vähän iisimmin :D Fiona taas kulki mukanani joka kierrolla, mutta Ringa osasi ottaa rennosti ja nukkui. Hyvin meni yötyöt koirien seurassa ja aika kului jostain syystä nopeammin ja aamulla ei ollut kotona tarpeet odottamassa lattioilla :D


Neitojen mattopainit :)


"Nonii riittää jo :D"

Ringa väsähti ennen Fionaa :D
Tänään aloitimme Fionan kanssa Rallyhaukuilla pentu toko/agility kurssin. Alkutunnin harjoittelimme tottelevaisuutta ja toisen puoliskon tutustuimme agilityyn. Minullehan kumpikaan laji ei ole tuttu ja ajattelin, että pääsemme kokeilemaan vähän kumpaakin. Olikin mukava käydä hallissa vähän harjoittelemassa kun pihalla pakkaset. Meillä meni Fionan kanssa erittäinkin hyvin ja olin positiivisesti yllättynyt miten Fiona jaksoi tehdä niin innolla kanssani ja kuunteli ohjeitani. Tokossa harjoittelimme sivulle menoa ja istumista. Saimme myös kotitehtäviä. Pidimme puolessa välissä pienen jaloittelu tauon. Agility puoliskolla tutustuimme esteeseen, renkaaseen ja tunneliin. Rengasta Fiona alkuun jännitti, mutta hienosti uskalsi mennä kuitenkin läpi :) Kurssista kirjoittelen myöhemmin lisää.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Mäenlaskua ja metsälenkkeilyä

Olen saanut olla ihanat 4 päivää vapaalla ja kotona perheen kanssa. Ulkoiltua on tullut joka päivä useampi tunti. Viikonloppuna kävimme lasten kanssa Virpiniemessä mäen laskussa ja Jimi pääsi pikku mäkeen kokeilemaan joululahjaksi saamaansa lumilautaa :D Vanhempani myös innostuivat tulemaan mäen laskuun ja makkaranpaistoon. Isä oli myös ottanut mukaan veljeni lumilaudan jota me Juhan kanssa innoissamme testasimme... Voin kertoa, että polvet kiittää :D Joka kerta kaaduin makeasti polvilleni!

Jimi ensimmäistä kertaa laudan päällä :)


Kävin ostamassa koirille viime viikolla tossut. Ringa ja Fiona olivat mukana Ideaparkin Mustissa ja Mirrissä sovittamassa kenkiään :) Hienosti jaksoivat molemmat olla vaikka paikanpäällä oli muitakin koiria. Meillä meinasi vain hieman hiki valua kun kaikki toppavaatteet päällä sovittelimme erikokoisia tossuja. Tietenkin heti piti päästä lenkille testaamaan uusia kenkiä :D Kummatkin sisällä vieroksuivat tossuja, mutta pihalle mentäessä etenkään Ringa ei ollut moksiskaan. Fiona jähmettyi joksikin aikaa, mutta tyytyi kohtaloonsa ja lähti mukaan tepastelemaan. Metsään päästessä irti juoksemaan Fionallakin unohtui ihan kokonaan, että on tossut jalassa ja antoi palaa normaaliin tapaan :)

Kuuraparta ;D
"Adidakset ;)"

Uudet kengät :D

Kävimme tänään ystäväni kanssa Oulunsalossa koirien kanssa lenkkeilemässä. Oli ihana ilma ja koiratkin nauttivat :) Poikkesimme välillä polulta ja kohta rämmimmekin umpimetsässä polkua etsien. Kyllä oli niin mieltä piristävä reissu taas ja koiratkin nauttivat luonnosta <3



Välillä kiipesimme katselemaan maisemia :)


Soramontuilla

Vauhtia riitti :)

Luminenä :D

Ihanat oli maisemat ja aurinkokin pilkisteli hieman pilvien välistä


<3

<3



Uusia hajuja riitti...
                                   


Täällä me rämmittiin :D

tiistai 5. tammikuuta 2016

Fiona kotiutui

Fiona kotiutui eilen Kaijan luota ja voin kertoa, että nukkunut neiti on! Illalla kotiin tullessa kävimme vielä pienen iltalenkin ja sitten syömään. Syönnin jälkeen Fiona laittoi samantien sohvalle makaamaan ja nukkumaan. Illan aikana vaihtoi vain välillä nukkumapaikkaa :D Ringa oli selvästi onnellinen Fionan kotiin tulosta. Aluksi nuuski tarkoin Fionan läpi ja sitten kun ulos päästiin Ringa päästeli kunnon onnenloikkia ja nakkeli keppiä ilmaan silmät loistaen ja yritti hakea Fionaa mukaan leikkimään :D Fiona hieman hämillään ja väsyneenä katseli toisen ilospurtteja. Aamulla herätessä Fiona nukkui vieressä (kömpii aina jossain välissä yöllä salaa sänkyyn :D)

"Täh! Ei mua väsytä..." 
"Katso mulla lähti alhaalta toinen kulmahammas ;D"
                         "Silmiäni vaan hieman lepuutan...:D"                               
"... Joo oon hereillä vielä... Kuulen kyllä :D"
Viltin päällä pehmoinen torkkua :)
Ja välillä nukuttiin rahin päällä :)                  
Ringakin nukahti takkatulen lämpöön <3
Illan tunnelmaa :D
                                             

Tänäänkin Fiona on ollut harvinaisen rauhallinen... Huomenna varmaan jo väsymys helppaa. Olihan Kaijalla kyllä melkoinen meno kun siskokset pistivät tuulemaan :D
Fiona on tainnut omia Empun prinsessa tuolin kokonaan itselleen. Emppua ei onneksi haittaa vaan antaa Fionan nukkua tuolillaan.
Huomenna olisi ne mätsärit vaan saapas nähdä tarkeneeko lähteä sinne kun nytkin jo paleltaa. Täytynee laittaa aamulla kello soimaan ja käydä vähän haistelemassa ilmaa :D Kovasti tekisi mieli lähteä, että saisimme Fionan kanssa molemmat harjoitusta, mutta en usko, että reissu on kovin nautinnollinen jos ulkona liki -30 pakkasta... Noh katsomma huomenna tilanteen. Fionan sunnuntain mätsäri Kaijan kanssa oli sujunut hyvin. Punaisen nauhan olivat kaikki saaneet, mutta sijoitusta ei kuitenkaan tullut. Sain Kaijalta myös hyviä vinkkejä mihin kannattaa Fionan kanssa kiinnittää huomiota ja mitä asioita meidän kannattaa harjoitella :)

Ringa kävi ihmettelemässä kun Fiona valtasi tuolin itselleen :)
Täähän on mun nimikkotuolini ;D
"Tätä täytyy hieman tuosta pöyhiä..."
Ja näinhän tässä kuuluu istua :D...
Koirat ihmetteli Empun tanssishowta
<3

Ringan sivuprofiili