torstai 21. huhtikuuta 2016

Ippu Iloinen tuli kyläilemään

Ippu tuli ilostuttamaan meidän arkea muutamaksi päiväksi. Alma saa rauhassa kotosalla keskittyä tulevaan synnytykseen ja sisarukset pääsevät telmimään keskenään. Virtaa näillä kahdella tuntuu piisaavaan. Kävimme Fionan kanssa päivällä hakemassa Ipun Kaijalta. Kylläpäs oli taas Almalla maha kasvanut kovasti ja kovin oli äidillinen ilme kasvoillaan. Ajelimme Fionan ja Ipun kanssa hakemaan Ringan kotoa mukaan ja suuntasimme jälleen Oulunsaloon metsälenkille. Ajatuksenahan oli, että Ringa pääsee ensin puolueettomalla maaperällä tutustumaan Ippuun ja toisekseen pääsevät koirat purkamaan enimpiä energioita ja saimme nauttia ihanasta luonnosta.
Heti kun saavuimme Oulunsaloon aurinko alkoi ihanasti paistamaan. Otin ensimmäisenä Ringan autosta ja sen jälkeen Ipun syliin. Pidin Ippua sylissä ja Ringa sai nuuhkia Ipun takapuolen rauhassa. Kovin ei tuntunut Ringaa kiinnostavan. Muutaman kerran murahti ja jätti Ipun rauhaan. Ei muutakuin koirat matkaan ja metsään kävelemään. 
Fionahan oli aivan onnesta soikeana kun pääsi Ipun kanssa juoksemaan. Ippu hieman ihmeissään katseli ympärille ja usein lenkin aikana hakeutui jalkojeni juureen kävelemään.  

Ippu <3

siskokset vauhdissa :D

Fiona tottakai Ipun takapuolessa kiinni :D

Ringakin innostui pienempien kanssa kilpajuoksuun ;)

ja pitihän se pysähtyä poseeraamaan lempipaikalle :)

Ringa tuntui olevan mielissään kun sai rauhassa juoksennella :D

välillä pysähdyttiinkin :D


Ringa katselee vierestä miten nuoremmat jaksavat peuhata

Ringan ilme :D... "tuutko tosissaan noin lähelle?"

Ringan ja Ipun ensimmäinen nenät vastakkain nuuhkaisu :)

"mä seuraan sua"

Fiona <3

Ringa <3

Ippu <3

lentokone lensi ylitsemme ja kaikki pysähtyivät kuin seinään :D

täältä me tullaan...

lenkin jälkeen käveltiin näin hienosti yhdessä :)
Lenkin jälkeen haimme Empun eskarista ja suuntasimme meille. Ippu ampaisi sisään kuin kotiinsa. Hieman hämillään katseli kuitenkin sisällä ympärilleen. Rauhotuin itsekin sohvalle joksikin aikaa ja Ippu hakeutui heti viereeni ja tuli syliin nukkumaan.
Illasta meillä tuli naapuri käymään sekarotuisen Hilman kanssa. Fiona ja Hilma ovat ennestään jo tuttuja ja näillä kahdella leikit käyvät yksiin. Ippu säikähti alkuun Hilmaa ja juoksi karkuun, mutta uskalsi pian tulla jo lähemmäs tekemään tuttavuutta. Fiona säntäsi samantien Hilman kimppuun ja alkoi armoton ralli pitkin pihaa. Suurimmasta osasta kuvia tuli tosi sumeita joten allapa pari "onnistunutta" kuvaa.

Hilma lensi naamalleen kun vauhtia oli niin paljon..

:D

ja sitten tanssittiin :D

Ippu ei rohjennut lähteä mukaan leikkiin vaan seuraili sivusta :)

<3
Kaikki koirat ovat kyllä olleet rauhallisia koko illan. Kaikille ruoka maistui erittäin hyvin. Ippu on hakenut turvaa minusta ja seuraa minua koko ajan. Pitää ottaa Ippu nyt viereen ja antaa ekstra huomiota rankan päivän jälkeen.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Fiona Vaasassa pentuluokassa ROP!!

Perjantaina lähdimme ajelemaan kohti Vaasaa. Yövyimme Kaijan, Miian ja kuuden koiran kanssa hotellissa Vaasassa. Mukana Kaijalla oli Ellu, Vihtori ja Ippu. Miialla Riia ja Justiina sekä minulla Fiona. 

Auto lastattuna ja matka kohti Vaasaa alkakoon
Matkan aikana pysähdyimme useita kertoja, jotta koiratkin pääsivät välillä jaloittelemaan. Perillä Vaasassa olimme kuuden maissa illalla. Etenkin Fionalla tuntui virtaa riittävän ja Fiona olikin koko ajan Riian kimpussa leikkimässä. Riiallakin meinasi välillä hermot mennä Fionan kanssa. Hotellin läheisyydessä oli onneksi hyvät lenkkeily maastot.

Justiinan selfie :D

Fiona Riian kimpussa hotellilla
Lauantai aamuna koitti lähtö Botniahallille näyttelyihin. Pentuluokka alkoi jo aamusta yhdeksältä. Ensin oli vuorossa Kaija ja Vihtori. Todella hyvin menivät mitä ehdin hieman sivusta seurata. Vihtori tuli ykköseksi. Enpä ehtinyt onneksi kauheasti jännittää ennen kuin oli oma vuoromme. Itselläni oli ihan sekava olo kehässä. Fiona esiintyi taas edukseen ja kulki kehässä todella hyvin. Sijoituimme ensimmäisiksi. Seuraavaksi olikin vuorossa ROP kehä jossa olimme Kaijan ja Vihtorin kanssa vastakkain. Tuomari sijoitti meidät ensimmäisiksi ja saimme ROP (rotunsa paras) ruusukkeen. Vihtori oli siis VSP (vastakkaisen sukupuolen paras). Mahtavaa!!! Upea suoritus sisaruksilta <3

Vihtori (Violetdream Fit For A King) Vaasan pentuluokan VSP!!

Fiona ( Violetdream Fit For A Princess) Vaasan pentuluokan ROP!!
 Seuraavaksi alkoi jännitys Miian puolesta Riian kanssa nuortenluokassa. Alla kuva meidän leiristä.


Maijukin saapui Seinäjoelta Vaasaan Ellun siskon Aadan kanssa. Minäkin pääsin ensimmäistä kertaa näkemään heidät.

jälleennäkemisen riemua ( Kaija & Aada)

Miia puunaamassa Riia kehää varten

Riia pöydällä tuomarin arvosteltavana
Miia ja Riia saivat nuortenluokassa EH (erittäin hyvä) arvostelun. Sitten taas puunaaminen ja odottelu jatkui avoluokkaa varten. Avoluokkaan menivät Kaija Ellun kanssa, Miia Justiinan kanssa ja Maiju Aadan kanssa.

vatsan karvoituskin täytyy puunata ;)

Ihana Ellu <3

Justiina nauttii puunauksesta :)

Aada odottelee nätisti omaa puunaus vuoroaan :)

Justiina poseeraa ennen kehään astumista

Ellukin poseeraa ennen kehää

Aada tuomarin arvosteltavana

Ellu tuomarin arvosteltavana

Ellu kehässä :)
Aada sai EHn ja Justi ja Ellu ERIn (erinomainen), jatkaen ERIn saaneiden kehään. Sijoitusta ei tullut, mutta mahtava päivä kaikkineen takana. Saapas nähdä mitä tästä sisarus kaksikosta vielä tulee. Molemmat saivat aivan todella hyvät arvostelut. Ihana saada kasvattaa tämmöistä unelmaa Kaijan kanssa yhdessä ja viedä Fionaa eteenpäin. Tästä olen vain pystynyt haaveilemaan ja Kaijan ansiosta tästä unelmastani on tullut totta!! Kiitos kuuluu siis Kaijalle <3
Tässä vielä muutama kuva äidistä ja lapsosista leirissämme.

Ellu ja Vihtori kuin kaksi marjaa <3


Ippu, Fiona, Ellu ja Vihtori
Matka takaisin Oulua alkoi. Koirat olivat kyllä kaikkensa antaneiden näköisiä ja väsyneitä, samoin kuin me. Olo oli ihan kuin puulla päähän lyöty enkä oikein vieläkään voi tajuta, että reissu on ohi ja näin mahtavin saavutuksin! Paluumatka sujui hyvin. Pysähdyimme käyttämään taas koiria jaloittelemassa ja tässäpä kännykällä räpsimiä muutamia kuvia.

Riia ja Fiona

Vauhtia riitti vaikka väsymys painoi



Kotiin päästyämme tajusimme, että pokaalit unohtui hakea!! Ei muutakuin yrittämään saada pokaalit kotiin. Soittelin Vaasan päähän ja yritin saada postituksella pokaalit kotiin, mutta eivät postita. Niimpä alkoi etsiminen olisiko kukaan tuttu siellä huomenna joka voisi pokaalit tuoda samalla meille. Onneksemme löysin Facebookin kautta tutun joka ilmoittautunut myös Vaasaan ja kehä huomenna. Ei muutakuin viestiä laittamaan. Jaana lupautui tuomaan pokaalit mukanaan kotiin. Kiitos hänelle! Ei olisi tämäkään varmasti onnistunut ilman somen ihmeellistä maailmaa :D Ei muutakuin odottelemaan Poikaa kotiin ;)

Tuomarin arvostelu Fionasta, tuomarina Ann-Christine Johansson, Ruotsi

Mucket lovande tikvalp, något kort bakåt fallande skalle, små fina ögon, välplacerade öron, utmärkt hals, överlinje & körs välformad bröstkorg, välvinklad, rör sig med utmärkt steglängd lågt och ekonomiskt, änny i valppäls.
Hyvin lupaava narttupenttu, hieman lyhyt taakse painuva kallo, pienet hienot silmät, hyvin asettuneet korvat, erinomainen kaula, ylälinja & ristiluut, hyvän muotoinen rintakehä, hyvät kulmaukset, liikkuu erinomaisella askelpituudella matalalla ja taloudellisesti, edelleen pentuturkissa.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ihana kevät!

Olipa kerrassaan mahtava ilma tänään. Lähdimme koirien kanssa lenkille heti kun tulin töistä kotiin. Pakko oli heti päästä nauttimaan auringosta. Kyllä se vaan tuo aurinko tekee ihmeitä ja piristää vaikka kuinka väsyttäisi.
Kävimme koirien kanssa reilun tunnin kävelemässä/juoksemassa Karjasillan suunnalla. Olen pitkästä aikaa ottanut lenkillä juoksu askeleita ja polvet ovat ainakin tähän mennessä hyvin kestäneet. Saapas nähdä innostuisiko taas juoksemisesta enemmän. 
Oli ihan pakko pysähtyä Karjasillalla kuvaamaan koiria. Tässäpä tämän päivän saldoa.






Fiona ja Ringa nauttivat auringosta :)


"onpa tuolla kaverilla iso suu"

"anna pusu :P"